Oodi limelle!

Hyvä B, 

perjantai ja luminen aamu. Lämpömittari näyttää nollaa ja eiliseen verrattuna ulkoa välittyvä kuva on jo paljon talvisempi eiliseen loskakaameuteen verrattuna. Istun tuttuun tapaan aamukahvi kädessä ja yritän motivoida itseäni liikkeelle. Olo on onneksi parempi verrattuna alkuviikkoon, mutta koti on tuntunut vähän liian turvalliselta paikalta ulkona vallitsevan viiman sijaan ja nyt pitäisi saada itsensä liikkeelle normikansalaisen tapaan vaikka juuri sillä sitä energiaa saa lisää. Laiskuus ruokkii laiskuutta pitää hyvin paikkaansa, vanhana kunnon sohvavalaana sen todellakin tiedän. Valoa elämään toi kyllä toki eilinen vaa'alla käynti, joka näytti -600g. Vauhti on hidas, mutta suunta oikea! 

Aamuista vätystyshetkeä venyttääkseni voisin kertoa uusimmasta terveyslöydöstäni. Eräs ilta taannoin tuli tarve löytää jotain hyvää ja terveellista juomaa ja kappas, käteen osui lime. Eipä olisi heti osattu ennustaa miten tuo pieni vihreä kaveri herää eloon, kun hänet pistää yhteen Sodastreamin kanssa. Pullollinen kuplavettä ja puolikkaan limen mehut (ja vähän hedelmälihaa) mukaan ja avot – aivan täydellinen janojuoma oli syntynyt! Sopivan raikas, ei liian hapan ja sopii hyvin aamulla, ruoan kanssa tai telkkaria tapittaessa. Toimii ainakin minulle ihan täydellisesti ja on vielä terveellistä. Kuulostan  kohta jo maksetulta promoottorilta, mutta vannon käsi sydämellä, että kyse on  puhtaasta rakkaudesta. Lime on muutenkin saanut minut täysin pauloihinsa. Tulee himo tunkea sitä vähän joka ruokaan ja kohta varmaan popsin jo limepuuroakin..

                                                                     www.pexels.com

Tästä hyvällä aasinsillalla ruokaan ja eilisiin kokkailuihin. Olo oli todella nuutunut ja päätin ottaa lääkärinkin kehotuksesta ihan rennosti. Kuitenkin ruokaa oli loihdittava jostain ja edellisenä iltana olin liottanut ja keitellyt ison satsin kidneypapuja ja lähdin ideoimaan jotain niiden ympärille. Hetken internettiä pengottuani päädyin papupyöryköihin, bataattiranskalaisiin ja mojitoiseen kermaviilikastikkeeseen. Kuulostaa ihanalta, eikö? No oma intoni oli myös huipussaan kunnes kaiken äheltämisen jälkeen edessäni komeili täysipannullinen liian terveellisiltä ja kuivilta maistuvia pyöryköitä, uunissa pellillinen lötköä bataattia ja noh, kastike maistui hyvältä varmaan johtuen siitä jumalten nektarista, jota toki tähänkin ruokaan oli sujautetttava. Palluroiden kohdalla en totisesti osaa sanoa mikä meni vikaan vaikka ulkonäkö oli optimaalinen. Maku itsessään oli ihan ok, mutta koostumus jotenkin liian "jauhoisa" ja mauton vaikka mausteita kaatelin melkoisen tunteella ja kokonaisuudessaan "liian terveellisen makuinen". Kyllähän terveellinen ruoka on hyvää, mutta jos pyörykät maistuvat raa'an porkkanan, nauriin ja talouspaperin sekoitukselta on jotain ehkä pielessä. Bataattiranskalaisten kohdalla uskallan veikata, että olisi ehkä kannattanut vilkaista edes yhtä ohjetta kunnolla...lopulta ranskalaisista saatiin edes syötäviä, mutta todettakoon että himoa santsata ei juuri tullut. 

Minulle kokkailu lähtee nykyisin ennen kaikkea jostain ideasta ja sen ympärille kehittyvästä fiiliksestä. Sorrunkin kenties liian usein tähän "fiiliskokkailuun", reseptien sovelteluun ja tästä johtuen saatta joku kriittinen osio unohtua ja sitten käy köpelösti. Eräänkin kerran aloin tekemään tuunattua kaalilaatikkoa omalla variaatiolla ja kesken uunipaistelun tajusin, että unohdin laatikosta nesteet! Mutta virheistä oppii ja  tämänkin ruoan kanssa tiedän seuraavalla kerralla mitä pitää säätää ja toisaalta oma ruoka on aina kuitenkin parempi vaihtoehto kuin valmisruoka.

Mutta nyt kamat kasaan ja talvea testailemaan! 

Talviterkuin, 

SV 

Mahtava sokeriton zen-tila

Hei B, 

ihmettelet varmasti miksei minusta ole kuulunut. Harmillisesti olen taas sairaana ja tuntuu, että sillon ei edes tapahdu mitään eikä löydä mitään raportoitavaa eikä energiaa ole ollut edes naputteluun.

Olo on aika ärsyyntynyt. Viikonloppuna alkoi taas kurkkukipu ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa alkoi taas kuume nousemaan. Nyt sitten ollaan jälleen sairaslomalla. Onpas mahtavaa, tätä on jatkunut jo monta viikkoa ja ehdin tosiaan käydä kahdesti siellä pilateksessa. Nyt sitten istun hiljaa kotona koska lämmöt ei laske ja ääntä ei lähde ei sitten yhtään.

Jos jotain hyvää kerrottavaa niin syömisissä en ole sortunut mässäilyyn. Mielessä on kyllä käynyt turhautumispäissäni alkaa kaivelemaan pakastimesta jäätelöä, mutta samalla muistan, että tällä hetkellä kulutukseni on todella vähäistä ja pärjään kyllä ilmankin. Maistoin lusikallisen Herra X:n lakujäätelöä toissailtana ja yllätyksekseni se maistuikin todella sokeriselle eikä tehnyt tiukkaa kieltäytyä toisesta tarjotusta lusikallisesta. Olisi mahtava ajatella, että nyt olen saavuttanut sen mahtavan sokerittoman zen-tilan, jossa makeaa ei enää tee mieli, mutta todellisuudessa on tässä varmasti kyse vain kipeyden vääristymästä sillä normiruokaakaan ei oikein tee mieli. Mutta muistan kyllä "vanhasta elämästä", siitä näitä onnellisuuskilojakin vanhemmasta terveellisestä elämästä, että kun tarpeeksi kauan jaksoi tsempata niin se sokeriton zen-tila lopulta löytyi. Mahtava olotila, kun jäätelöaltaan tai karkkihyllyn ohi käveleminen ei enää aiheuta mitään poikkeavaa reaktiota aivokäyrässä ja hedelmät maistuvat  entistä makeammille. 

Ai mitä olen sitten syönyt, jos en herkkuihin ole koskenut? Vaikkei ruokahalu ole tosiaan oikein ollut tavallisella tasolla, olen yrittänyt muistaa syödä tasaisella tahdilla kuitenkin edes jotain. Aamut olen aloittanut puurolla ja raejuustolla ja lounaaksi syönyt munakkaan kasviksilla tai eilen lääkärin jälkeen hain tofusalaatin. Jälkimmäistä sai kyllä ihan pakkopullana syödä, koska tuntui ettei ruokaa tee yhtään mieli vaikka aamiaisesta oli vaikka kuinka kauan. Päivällisenä tullut syötyä ensin viikonloppuna ideoitua laatikkoa, josta löytyi peruna-sipulisekoitusta, runsaasti eri kasviksia, nyhtökauraa, papumixiä ja ruokakermaa. Eilen Herra X  toimi sairastuvan kokkina ja laittoi tonnikalalaatikkoa ruis-kaurapastasta ja mukaan eksyi myös kokonainen chili, sekalaisia kasviksia, munamaito ja kevyt juustokuorrute. Molemmat ruoat toimivat todella hyvin ja ansaitsevat kelpo peukutukset. 

Mutta nyt aika jatkaa potemista ja yrittää löytää poppaskonsteja, että kohta pääsisi taas jumppailemaan. Kuulemma seuraavaksi kokeilulistalle pitäisi ottaa jooga, sekin toistaiseksi täysin uusi tuttavuus...

Sinulle, B, parempaa jaksamista! 

Sairastuvalta 25.10.2017 10:11

"Tämä päivä meni jo pilalle" ja muut kootut valassuosikit

Huomenta B, 

aika avata tunnustusten arkku. Pariin päivään en ole saanut ajatusta kasaan raportointia varten, olo on ollut liian väsynyt ja ajatuksia ei tahdo saada kasaan. 

Torstaina kiireinen päivä huipentui yhden yön visiittiin parin sadan kilometrin päähän. Olin jo päättänyt etten jaksa juuri miettiä syömisiä, mutta pakko myöntää ettei kaikkien luettujen blogienkaan esimerkit saaneet minua pysymään kaidalla polulla. Ensin torstaina ravintolaan syömään ja hotellilla annoin itseni langeta jäätelöön, tikkariin ja toffeepötköön. Ai ymmärsinkö jättää herkuttelun sitten vain siihen iltaan? Toki...en. Seuraavan aamun aamiainen meni aivan ylensyömiseksi, en vain osaa hillitä hotelliaamiaisella itseäni yhtään. Lounaaksi taas ravintolasapuskaa ja kotimatkalle oli pakko ostaa pieni karkkipussi. Kotona löysin itseni taas perinteisen "tämä päivä meni jo pilalle" -ajatuksen ääreltä ja kasviskeiton kanssa upposi 4viipaletta patonkia juustolla ja jälkiruoaksi jäätelöä.

"Tämä päivä meni jo pilalle", niin. Tajuan käyttäneeni nimenomaan tuota lausahdusta oikeutuksena erittäin monelle harha-askeleelle vuosien varrella. Tämä pätee niin ruokailuihin, alkoholeiluhin kuin savutteluihinkin. Päivässä ei tarvita kuin yksi lipsahdus, minimaalinenkin riittää, ja kaikki aiempi mielenvahvuus valuu näkymättömänä limana ulos aivoistani, koska "tämä päivä meni jo pilalle". Todellisuudessahan mikään ei mennyt pilalle ja kuten varmaan vahvistaisit, on pieni hetkellinen lipsahdus aina harmittomampi kuin koko päivän humputtelu tekosyyn nojalla. Jostain syystä ainoaksi uudelleen aloittamisen ajaksi on mielessäni hahmottunut aamu. Jos päivällä lipsuu niin vasta aamulla voi tsempata uudelleen ja ilta on jo menetetty. Kyllä, sehän kuulostaa ihan älyttömältä, mutta uskon että jokaisella samojen asioiden kanssa kamppailevalta löytyy omat "kootut selitykset" joita kuuntelee järjen sijaan kerrasta toiseen. Tässäkin tapauksessa mässyttely olisi jäänyt yhteen päivään, jossei "museon lipumyyjä olisi lähes pakottanut meitä ottamaan kulhosta karkkia" ja tadaa – päivähän menee tästä pilalle.

Näitä katastrofaalisen toimivia ajatusmalleja löytyy toki lisää. Jos päivästä voi tulla pitkä, on tottakai pakko syödä jättimäärä ennakkoon, koska se ehkäisee nälän ja "nälkä ei saa tulla". Miksei muka nälkä saisi tulla? Kyllähän se terve nälkä on ihan ok, kuhan ateriaväli ei kasva liian suureksi. Patukka taskuun voisi ensikerralla ehkä ratkaista tämänkin ongelman. Ja koska laihdutus nähdään jostain syystä meillä todella nolona, huomaan usein syöväni ystävien seurassa liikaa tai epäterveellisesti ihan vaan etteivät he alkaisi epäillä, että minulla on joku projekti käynnissä. Tästä pitää ehkä kirjoittaa oma tilityksensä, koska olen aika varma, että kyseessä on koko Suomea koskeva asennevamma. 

"On hyvä pitää tankkauspäiviä, ettei aineenvaihdunta hidastu", kiitos Superdieetti tästä. Minulla kyseinen dieetti toimi hyvin ja sain pudotettua roimasti painoa, mutta jostain syystä tuo tankkauspäiväselitys on jäänyt päähän vähän liian tiukasti. Ymmärrän itsekin, että tarkalla ja todella niukalla ruokavaliolla terveellinen boostauspäivä on tarpeen, mutta nyt mennään ihan arkiruoalla ja liikuntakin on ihan eri tasolla. 

Viimeisenä mieleen pompahti parisuhteen tuoma "tämä yhdistää meitä ja eihän se hänellekään ole ongelma". Herra X on siunattu taianomaisella ruoansulatuksella ja kaikki syöty moska häviää hänen elimistöstään kuin tähtipölynä kosmokseen. Lähes pari vuotta olen nyt uskotellut itselleni, että itse voin mässätä samalla tavalla kuin hän ilman seurauksia. Mutta ei, aineenvaihduntamme on täysin erilainen ja minulla vaaka värähtää joka kerta väärään suuntaan. Pienin askelin yritän opetella, että olemme ihan yhtä onnellisia vaikka syön pienemmän annoksen ja jätän jälkiruoat väliin. 

Listaa voisin varmasti jatkaa loputtomiin, mutta ehkä pitää edetä pienin askelin ja  näissäkin jo työstämistä ensi kerraksi. 

Uuden päivän tsemppiterkuin, 

SV

Sohvavalaiden syntylähteillä

Hyvä B, 

aamu on syksyinen ja jälleen äärimmäisen kaunis. Lehdet leijailevat ja vieno ropina kuuluu ikkunan takaa...sen sijaan, että olisin herännyt ihanasti ja rauhaisasti tähän, tempoi herätyskellon kolmas torkku minut väkivalloin tähän maailmaan kesken aivan äärimmäisen kutkuttavan unen. Miksi ne jännimmät kohdat tulee aina juuri sillon kun se kello soi?!

Eilinen meni kirjastoillessa ja kun naapurilukutoukkien sivunkääntönopeus oli noin triplat omastani, päätin lähteä tuulettamaan päätäni ja selkää salille. Sinne päästyäni muistin edellisen viikon tuskat ja kaukaa viisaana päätin välttää kaikkea mistä voi tulla selkäkipuja. Seisoin ja tuijotin kuin eksynyt lapsi miettiessäni mitä voin turvallisesti tehdä, kun joka päivä tuntuu löytyvän uusi kramppaava lihas. Siispä lihaskuntolaitteiden päälle jätin toistaiseksi mentaalisen "hazard"-merkin ja päädyin "istumapöyrään" (B, ei tietoa mikä sen nimi on oikeasti, mutta vanhana treenaajana tiedät varmasti mitä tarkoitan). Lisäksi löytyi joku omituinen hiihto-/kiipeily-/sauvalaite, joka alkushokin jälkeen olikin ihan mukava. Hiki lensi ja kruunasin komeuden vielä vatsoilla, kunnon venyttelyillä ja pitkällä saunalla. Jälleen pieni askel ihmiskunnalle ja suuri minulle – ei yhtään kramppia! Hullua ajatella, että vuosia sitten olin kantissalini kantisnaama, jolla oli kantissalin kantissalifrendit. Nyt kuljen kuin arka eläin ja pohdin mihin uskallan koskea, ettei minua kuskata paareilla pois. B, en voi ymmärtää miten se itseään niskasta kiinni tarttuminen on niin vaikeaa ennen kuin oikeasti ollaan tässä pisteessä? 

Lueskelin illalla taas paljon sekalaisia blogeja, koukuttavaa hommaa. Kymmenen aikaan haukoteltiin jo kilpaa ja naurettiin miten viisi vuotta taaksepäin ilta olisi vasta alkanut tuohon aikaan ja nyt molemmat kaipailee nukkumattia. Parempi näin, sanon minä. Siinä lueskellessa silmiin osui monia kirjoituksia stressistä, burnouteista ja yleisestä turnausväsymyksestä ja  jäin miettimään sitä miten fataalia itsensä kiireellä kuorruttaminen on omalle jaksamiselle ja omakuvalle. Olen aina ollut parasta A-luokkaa menojen ja suoritettavien haalimisessa, ja pari kertaa onkin meinannut tulla reuna pahasti vastaan. Tänä syksynä tein lopulta päätöksen, että hoidan itseni kuntoon vaati mitä vaati. Itse en tätä varmaan olisi tajunnut tehdä ellei kehote olisi tullut paristakin suunnasta ulkopuolelta. Stressi, kiire ja näistä johtuva jatkuva väsymys on varma tie siihen, ettei mikään liikunta eikä ruokavalion miettiminen kiinnosta ja sohvavalas nostaa päätään ja heilauttaa löllyvää pyrstöään. Oma peilikuva lisää apatiaa ja silloin kun aikaa olisi, vajoaa kuitenkin vain jäätelökupin kanssa tv:n ääreen. Jossain vaiheessa pelkäsin rikkovani parisuhteenikin jatkuvalla masistelulla ja nalkuttamisella, josta tuli kuin pahan kierre eikä sitä enää huomaa edes tekevänsä. Todella epäreilua myös toiselle, eikö? 

Syksy 2017. Olen karsinut kursseja, jättänyt työtunteja ja lisännyt kolot liikunnalle. Käyn kaupassa pikaruoan sijaan ja olen löytänyt itsestäni todella innokkaan kasviskokin. Kiukuttelen huomattavasti vähemmän ja muistan kiittää tiskailuista. Tuntuu, että syksyn väritkin näkyvät kirkkaampina ja nautin jokaisesta henkäyksestä. Kuulostaa omaan korvaankin aivan kamalan kliseiseltä! Minusta on vissiin tainnut tulla tosielämän ruumiillistuma jostain netin positiivisuusaforismista. Kropan kanssa nyt vähän kamppaillaan vielä, mutta se etten valita jatkuvasti ja että elämä tuntuu taas kivalta on aika paljon. Yhteiskunnan silmissä en varmasti ole enää yhtä tehokas kuin viime vuonna, mutta tällä hetkellä vaadin olla sen verran itsekäs, että saan itseni kuntoon sisäisesti ja ulkoisesti. Itselleni järkyttävintä on ollut tajuta se, miten paljon mieltään ja kehoaan voi kuormittaa, jos ei joku tule apuun. Tämähän on toki täysin ihmistyypistä kiinni, mutta jonkin asteen alisuorittajan kompleksista kärsivänä tuntuu, että aina pitäisi tehdä vähän vielä ollakseni edes samalla viivalla muiden kanssa. Nyt kuitenkin keskityn siihen, että saan oman luonteeni ja kroppani kaivettua tämän valaskalan nahoista ulos ja otan jokaisen energiapiikin vastaan ilolla. 

Ällöttävän positiivista, B, mutta kai tätä voi kutsua edes pieneksi edistymiseksi?

                                                                                                              pexels.com

Syrämmellä, 

Sohvavalas 

Toisen suklaalevy on toisen motivaatio

Huomenta ja hyvää maanantaita B! 

Viikonloppuna ollut hiljaiseloa. Lähinnä, koska se aiemmin mainitsemani taikurisarja sai meidät niin koukkuun, että viikonloppu menikin sitä tapittaessa niin kauan, että molemmat valmistuneet kaudet oli katsottu. Lauantaina käytiin sentään kauppareissulla ja illalla keikalla (Cola Zeron voimalla!) ja eilen selvisin vajaa tunnin lenkille, mutta siinäpä se. Kamalaa miten sarjaan voi uppoutua niin pahasti, että kaikki jaksot on pakko katsoa ja hahmot ja tapahtumat tulee uniin asti. Oli kyllä ihana toisaalta ottaa ihan vaan rennosti yhdessä ja onneksi saatiin myös siivottua asunto taas uutta sotkua odottamaan.

Lauantaina heräsin jostain syystä jo kahdeksalta. Aiemmista vannomisistani huolimatta uteliaisuus vei voiton ja kaivoin vaa'an sängyn alta. Ero aiempaan oli uskamatonta kyllä miinus-merkkinen! Pieni, mutta pippurinen -200g! Nauratti oikein se kupliva ilo sisällä, jonka noin pieni muutos sai aikaan. Jollakin paino voi heilahtaa tuon verran ihan vaan uloshengityksestä, mutta vähintäänkin symbolisesti oli tuo suklaalevyn painoinen miinus minulle todella tärkeä. Pienikin saavutus antaa tunteen, että tässä tehdään jotain oikein ja kannattaa jaksaa vielä vaikka turhauttaisi. Eihän tässä ole edes päästy vielä alkuun lopulta. 

Viime viikolla muiden blogeja lukiessa pisti silmään ilmeisesen yleinen ns. turnausväsymys. Onkohan se sitä syysdepistelyä? Itselle tämä syksy on mennyt melko helposti ja postitiivisvireisesti, mutta ymmärrän kyllä ettei aina huvita. Itsestäni olen kuitenkin sen verran oppinut, että jos huonona päivänä lankean, on se seuraava päivä ihan yhtä hankala ja siitä se kierre taas lähtee. Eilen jäätelöön sortuminen kävi kerran mielessä, kun tajusin ettei oikeista puuhista tule sarjan tapittamisen johdosta illalla enää mitään, mutta sen sijaan päätin pitkästä aikaa tehdä proteiinilettuja, jotka kruunasin rasvattomalla mansikkajugurtilla. Mietin voisiko itseni kohdalla toimia jonkinmoinen lipsahdushätävarasuunnitelma, jos minulle käy samoin kuin muille. Jokin ennakkoonsuunniteltu herkku, joka olisi kuitenkin parempi vaihtoehto kuin puolen litran jäätelö tai säkki karkkia. Kaikilla meistä tulee ihan varmasti hormonaalisistakin syistä jo päiviä, jolloin on i-han pak-ko saada jo-ta-in muu-ta kuin salaattia. Omana suosikkina tällä hetkellä kirkkaasti kyllä Maitokolmion valkosuklaa proteiinivanukas, aivan älyttömän hyvä! Mutta hyvin toimivat myös Fastin proteiinijauhevanukkaa ja etuna se, että koska herkku vaatii valmistelun ei sitä voi hetken huumassa niin nopeasti vain tuhota. Hmm, kehittelyn arvoinen idea, vai mitä B? 

Mutta palataan herkkuihin vasta sitten kun siltä tuntuu, nyt maanantai vaikuttaa edes vielä hetken olevan toivoa täynnä, joten ei muuta kun loput kahvit koneeseen ja kohti arjen huumaa! 

t. Sohvavalas 

Lukeminen = tukeminen

Armas B, 

haluaisin aloittaa aamuni kiitoksella sinua ja koko edustamaasi verkkotukimaailmaa kohtaan. Tosin sinulle tämä homma toki on helppoa, kun en sinulta paljoa vaadi ja mitenpä voisinkaan, kun olet sentään itseni luoma mielikuvitustukihenkilö. Kunhan tarjoat minulle puhtaan arkin, jolle avautua aina kun siltä tuntuu ja tunteen, että joku mukamas kuuntelee. 

Aloin eilen pohtimaan sitä miten paljon blogeja netistä nykyään on löytyykään. Niiden suosio on jo vuosia sitten räjähtänyt valloilleen eikä loppua taida edes näkyä.  Aikaa saisi helposti kulumaan tunteja hyppien vaan blogista toiseen ja lukien julkaisun sieltä, toisen täältä. Piileeköhän taika siinä, että blogin voi nähdä tietynlaisena nykyajan tositv:nä, jossa kirjoittajan suostumuksella päästetään muut seuraamaan tavallista elämää ja, että kaikissa meissä asuu joku pieni salaurkkija sisällä. Vai voisiko jekku olla siinä, että meitä on miljoonaan eri junaan, mutta netistä on helppo löytää aina joku, jonka kirjoittamat asiat täsmäävät omaan tilanteeseemme ja näistä lukeminen saa tunteen ettemme ole pulminemme sittenkään yksin. Eritoten, kun elämme maassa jossa tuntuu satavan sadatta päivää putkeen nonstop eikä kukaan halua kuin äkkiä töistä kotiin tai sitten ei vain löydy arjesta vapaita tunteja sosialisointiin, joten siirrämme tämän puuhan sitten helposti verkkoon.

Olen itse viime aikoina lukenut suurella innolla (ja hieman liialla ajankäytöllä) muiden laihduttajien blogeja. Eniten huomaan ajautuvani kahlaamaan tekstejä, joiden kirjoittajat rämpivät samankaltaisten minäkuva- ja jaksamisongelmien kanssa ja opettelevat itseni tavoin niitä  arjen konkreettisten ruokailuvalintojen vaikutuksia kokonaisuuteen. Löysin viime viikolla mahtavan kirjoituksen annoskoosta ja siitä miten kirjoittaja todennut hyväksi käyttää aina samaa muovirasiaa, johon ensin lappaa annoksen todentaakseen annoskoon, ja sitten vasta lautaselle. Kuulostaa todella mainiolta enkä olisi sitäkään koskaan tajunnut, jos en tuota blogia olisi satunnaisesti selaillut. Jälleen pieni arkipäiväinen ratkaisu, josta ihan oikeasti voi olla muille samassa tilanteessa oleville lukijoille tukea ja apua.

Toisaalta kyseenalaistan usein nykymaailman syöttämää tarvetta jakaa yksityiselämää aina vain enemmän verkkoon, mutta toisaalta, jos kirjoittaja on itse tämän kanssa sujut ja  voi tekstillään tuoda jollekulle muulle valoa päiviin terapoiden samalla itseään niin miksi ei. Kirjoitanhan tässä itsekin raporttejani julkisena ja olen huomannut näistä rustailuista oikeasti olevan itselle apua ajatusten pyörittelyyn. Aikaa aamukahviin menee tosin puolet kauemmin, mutta taitaa itseensä ja omien ajatusvirtojen ja -mallien työstöön panostaminen olla ihan kannattavaa. Kaikesta tästä voisi toki kirjoittaa tieteellisestikin yhtä jos toistakin, mutta se nyt ei ollut minulla haussa.

Mutta aika palata parhaaseen raportointiaiheeseen eli ruokaan ja eilisiin tortilloihin. Tunnustin eilen siis pelkoni siitä kykenenkö hillitsemään ruokamääräni tämän kaltaisen pyhän herkkuruoan kohdalla. Tortillat ovat täydellinen valinta mihin vaan hetkeen, mutta  hyvästä ja maukkaasta setistä helposti myös hieman hinnakas, kuten kaupassa eilen totesin kuitin loppusumma ollessa taas 20e, joten itse säästän tortillapäivän hemmotteluun. Toki listalla oli hieman muutakin ja loppusumma riippuu täytevalinnoista, mutta päätin, että jos kerrankin suoriudun motolla "parempi vajarit kuin överit" niin tehdään se sitten täydellisillä mausteilla. Täytteiksi valikoitui tacomaustettuja quorn-kuutioita (toimi todella hyvin!), tomaattia, salaattia, kurkkua ja punasipulia, 5%fetaa, jalopenoja, medium salsaa ja 3% rahkakermaviiliä. Tein itselleni yhtä muhkean tortillan kun aina, mutta vaadin että ruokailu tapahtuu pöydän ääressä ja tässä olikin helpompi keskittyä nauttimaan jo-kai-ses-ta suupalasta. Maku oli jälleen kerran aivan käsittämättömän hyvä ja quorn-kuutioista en olisi kyllä osannut sanoa syönkö sitä vaiko kanaa, jos en olisi etukäteen tiennyt. Pahin testi tuli ensimmäisen tortillan loputtua, koska tavallisesti olisin välittömästi alkanut lapata täytteitä seuraavan letun päälle, mutta syvään hengiteltyäni totesin, että olen kylläinen ja tämä oli tässä. Siis voi sitä fiilistä hetken päästä, kun tajusin että entisen kolmen jättitortillan sijaan söin yhden kevennetyillä täytteillä tehdyn terveellisen tortillan! Jälkiruoaksi annoin itseni kyllä syödä vielä yhden Maitokolmion valkosuklaa proteiinivanukkaan (aivan älyttömän hyvä!), mutta sallin sen itselleni hyvityksenä tästä voitosta. Jonkun korvaan voisi kuulostaa käsittämättömältä, mutta minulle nämä ovat ihan aikuisten oikeita ongelmia, joiden kanssa on tehtävä tietoisesti hommia ja oikeita valintoja, jos haluan saada parempaa jaksamista tulevaisuudessa. 

Tortillat 0 – Sohvis 1, kjäh! 

Voittajan terkuin,

SV

Viaplay, Netflix, HBO, CMore...kerää koko sarja!

Huhhuh huomenta B! 

Viikko on mennyt ohi hyvin nopeasti ja jälleen on torstai. Maanantain jälkeen meno onkin kääntynyt vielä enemmän laskuun. Maanantaina olo paheni iltaa kohden ja tiistaina kellon soidessa töihin 5.30 totesin, että päivästä tulee kamala. Töissä värjöttelin pitkähihainen ja paksu villahuivi ympärillä lämpölampun alla (sisätiloissa siis) ja sanoin jo lähtiessä pomolle, että tuskin huomenna pääsen tulemaan. Töistä syöksyin suoraa päätä kotiin, nukahdin kahdessa minuutissa ja heräsin 3,5h myöhemmin. Värisin horkassa sohvalla vielä pari tuntia ja menin uudelleen nukkumaan. Eilinen kului myös aivan täysin vaaka-asennossa lähinnä leffoja (yrittäen) katsellen. Tästä huushollista löytyy lähes kaikki suoratoistopalvelut ja usein yritän niitä kirota ja pysyä pois teeveen äärestä (liika telkkari tekee ainakin minusta flegmaattisen zombin), mutta tällaisinä aikoina, kun pelkkä kirjan käteen nostaminen tuntuu liian rankalta, on melkoinen pelastus että parilla klikkauksella löytyy katsottavaksi kasapäin aivotonta romanttista hömppää. Lisäksi löytyi joku mahtava taikurisarja, johon ei tosin missään nimessä saisi koukuttua!

Tänään on siis jo torstai. Olo on parempi kuin eilen, mutta en lähtisi vielä tekemään mitään ylimääräistä. Paino oli tippunut 1,5kg, mutta ihme olisi jos ei, kun kahtena päivänä ei syötyä juuri ole tullut muuta kuin juustosalaattia. Joka tapauksessa, ensimmäiset pudonneet kilot moneen kuukauteen! Toivottavasti tämä ei tarkoita, että joko pitää pitää flunssa yllä nonstop tai syödä pieni määrä salaattia kerran päivässä, jotta saadaan jotain tulosta aikaan. Heh, kai tässä jotai muuta järkevämpää vielä keksitään?  

Tänään palasin parin päivän tauon jälkeen myös perusaamiaisen pariin. Minulla se tarkoittaa ihan puuroa ja vaihtuvia höysteitä. Tällä kertaa ripottelin päällä pakkasesta puolukoita ja hemmottelin oikein itseäni vielä pienellä voinokareella! Normaalisti sekaan voisi myös eksyä härkäpapurouhetta tai raejuustoa. Aamiainen on minulle todella tärkeä ja jos sitä ei saa lähes heti heräämisestä, nousee nälkä aivan valtavaksi. Kuitenkin kiinnostus aamuiseen luovuuteen on usein aika vähäinen, joten puuron sijaan vuorottelen rahkoilla, leivällä tai rauhallisten aamujen kohdalla munakkaalla. Smoothieihin tai muihin superaamupalaratkaisuihin tunnun olevan aivan liian köyhä ja laiska. Bulletproof-kahvia jaksoin sitäkin aikanani hetken verran, mutta kiirepäivien vähäisillä liikunnoilla tuli tunne energiamäärien nousemisesta aivan yli rajojen. Tottakai sekin olisi helposti tasattavissa päivän muilla valinnoilla, mutta ehkä tässäkin alkoi sitten ne samat edellämainitut syyt tökkimään. 

Tänään pitäisi myös selvitä viimein hakemaan jumppakamani kansalliskirjaston lokerikosta, jossa ne ovat piilotelleet viikonlopusta asti. Jaiks B, toivottavasti henkilökunta ei ole tiirikoinut lukkoa pommin pelossa auki, kun minä olen ollut vaan liian kipeä hakemaan niitä. 
Lounaaksi taidan käydä salaatilla ja illalla voisi maailmaa parantaa tortillojen avulla, ne auttavat aina. Samalla saan hyvää harjoitusta annoskokoihin...totutun kolmen jättitortillan ja niiden avulla luotavan valasähkyn sijaan voisin kokeilla syödä maltilla vain yhden huolella kootun rullan ja nauttia sen ajatuksen kanssa sen sijaan, että ahmin jättimäisen pötkelön 10 sekunnissa suuhun maistamatta edes mitä makuja mukaan laittoi. Aiai, kuulostaakin ihailtavalta tuo aiempi toimintamalli, eikö sinustakin B? Kyllä, aika kokeilla uudenlaisia tortillakestejä ja panostaa ainakin omalla kohdalla määrän sijasta laatuun! 

Nuhaisin terkuin, 

Sohvavalas 

Vaaka ja leipä - ystäviä vai vihollisia?

Armas tukihenkilö B! 

Miksi maanantain yllä leijuu aina synkeä pilvi? Nuorena se toki johtui viikonlopun aiheuttamasta ultimaattisesta väsymyksestä, mutta nykyään tuntuu, että moni asia vaan vastustaa tavallista enemmän juuri maanantaina. Haluaisin alkaa fanittaa maanantaita uuden alun päivänä, mutta taas heti aamusta sain rättiä naamaan. Herätessäni keksin, että koska liiallinen vaa'alla pomppiminen aiheuttaa ahdistusta, teen sen ainoastaan maanantaiaamuisin. Viikonloppu on mennyt töissä ja pieniä irtokarkkisatseja on tullut toimistolla napsittua, mutta muuten kaikki mennyt omasta mielestä mallikkaasti. Mutta mitäpä vielä, vaaka näyttikin hyvästä fiiliksestä huolimatta 500g enemmän kuin viikko sitten! Syytän päässäni toki viikonlopun työturvotusta seisomisesta, mutta ei tämä kyllä nyt ole minusta reilua! Onko vaa'asta patterit loppu vaikka muuten toimii hyvin vai valehtelenko minä itselleni? Kysymyksiä riittäisi loputtomiin. 

Olen ollut viime päivät ihan maani myynyt rikkinäisen selän, omituisten kaulalihasjumitusten, iltaisin hiipivän lämmön ja käheän äänen johdosta ja omasta mielestä kurissa pysyneen syömiset ovat olleet ainoa ilon aiheeni. Olinkin varma, että tämä näkyy myös palkivana miinuksena vaa'alla. Lapsellista mielensäpahoitusta toki, mutta menee se väkisinkin hieman tunteisiin vaikka kuinka ajattelisi rationaalisesti, ettei se vaaka kerro mitään. En voi olla miettimättä, onko järkevämpi siis heivata se punnitseminen ja keskittyä ruokavalioon vai onko se kuitenkin pakollinen paha sille, että tietää tekeekö kaiken väärin. Ja kumpaan kuuluu ennemmin luottaa, omaan tunteeseen siitä, että syö oikein vai vaa'an lukemaan? 

Niinkuin sinulle jo totesin, uskoisin syömisteni olevan "ihan jotenkinpäin tolalla" ja tunnustin jopa viikonlopun irtokarkit. Aamiaiseksi on tullut viikonlopun aikana syötyä puuroa tai pari leipää raejuustolla, lauantaina lounaaksi sekä illalliseksi omatekemää soijakaalilaatikkoa ja illalla vielä popsin hedelmää. Eilen lounaaksi meni se pinaattikeitto ja päivällä näperrettiin silakkalaatikko silakkamarkkinoiden ostoksista. Kylkeen tein vielä salaatin ja yritin pitää sillä myös pääruoan annoskoon pienenä. Kotona olen tottunut ruoan kanssa syömään palan leipää juustolla, mutta viime aikoina olen miettinyt sen tuomia lisäkaloreita ja sitä onko se oikeasti edes tarpeellinen. Ja kuinka paljon leipää on ihan okei? 

Itselle tuo leipä on jostain syystä aina ollut vähän sellainen kompastuskivi. Itse tehty voileipä paksulla juustoviipaleella ja rehuilla vie kielen mennessään ja monesti elämässä olen hemmotellut itseäni juuri syömällä leipää useamman viipaleen sarjana ja siihen jäätelöt perään. Parasta toki on ollut se, jos kukaan ei ole näkemässä ja voi hakea vielä sen yhden leivän vaikkei nälästä olisi tietoakaan. Nykyään leipää tulee syötyä puurolle vaihteluna aamuisin, lounaalla yksi viipale ja illallisella yksi viipale. Aiemmin painoa pudotellessa olen leivän jättänyt tyystin pois, mutta nyt en sitä ole tehnyt ja mietinkin tulisiko tiputtaa päivittäistä annostusta esimerkiksi vain yhteen ruisviipaleeseen päivässä. Onko leipä siis laihduttajalle uhka vai mahdollisuus? 

Ehkä haittaakaan ei olisi, jos tällä viikolla kokeilisi pärjätä vaikka yhdellä ruissiivulla lounassalaatin kaverina ja kotona leipä saisi jäädä Herra X:n haltuun. Katsotaan mitä siitä tapahtuisi. Ja tiedän tiedän, itse ei saa heittää kirvestä kaivoon ja  nyt vaan itselle tsemppi ja pää pystyyn...eihän sitä Roomaakaan päivässä rakennettu!

Hammasta purren sinun, 

Sohvavalas

Ihmeellinen kipuilu jatkuu

Arvon tukihenkilö B, 

iltakuulumisia luvassa! 

Hämmentävästi olo ja vointi ollut todella puolikuntoista. Selkä meni niin huonoksi, että eilinen kului kotosalla, kun lihakset kramppaili pelkästä seisomisesta jo aivan kamalasti. Lisäksi omituinen puoliflunssainen olo veti olon aika mollin puolelle. Pelastukseksi sain hierojan hälytettyä illalla kotikäynnille ja pitkän operoinnin ansiosta selvisin tänään työpäivästä. 

Olo ollut vaihtelevan omituinen edelleen, parhaillaan istun sohvalla lämmin vehnätyyny selän takana ja kuumemittari kainalossa. Illalla yritin hoitaa tiskivuorta pienemmäksi, mutta selkäjumi vei jälleen voiton. Harmittaa todella, kun innostuin jo niin toden teolla liikuntahommista! Syömistenkin puolesta vähän pelottaa vaikka melkein ruodussa olen pysynyt. Eilen tein ison satsin kaalilatikkoa kasvisversiona, mutta jälkiruoaksi leffan kanssa sorruin ottamaan proteiinivanukkaan (ei jätskiä sentään!) ja appelsiinin. Tänään töissä pienenä harha-askeleena tuli kauhottua hedelmänameja suuhun kourallisen verran työkaverin viimeisen päivän jännityksissä. Illalla herkuteltiin taas soijakaalilaatikolla ja iltapalaksi verigreipin ja appelsiinin puolikkaat. Sehän on sentään ihan hyvin, eikö! 

Huh, aamulla kello soi jo ennen puolta kuutta ja työpäivä kutsuu. Harmikseni unohdin, että ehkä pitäisi ruokaakin tehdä evääksi, joten joudun Herra X:n tuoman lähikauppapinaattikeiton armoille. Ehkä tästä selviämme, ei se Burger Kingiä ole, mutta ajatus valmisruoista on yleensä aika inha. On se hassua miten nykyään karsastaa jo kaupan valmisruokia, kun nuorena tuli tungettua kurkusta alas vaikka mitä kiinteää ja nestemäistä, heh. 

Nyt B, nukkumatti jo huutelee, jotta pääsen aamulla ylös aikaan jolloin osa vielä suunnittelee krapulaunikuvastoaan! 

Unisin terveisin, 

Sohvavalas. 

Selkäni oi selkäni!

Huomenta tukihenkilöni! 

Uusi aamu ja uudet kujeet, vai kuinka? Itse ainakin toivon niin, koska selkäni oli niin ongelmallinen eilen, että nukkumaankin pystyin käydä vain yhdessä asennossa ja aamulla pää ei tahtonut kääntyä toiseen suuntaan. Kirjastossa istuminen ja äkillinen liikunnallisuus on suututtanut selkäni totaalisesti! Herätessä kauhistutti, että tälläkö mennään, mutta varovaisella venyttelyllä pää kääntyy jo molempiin suuntiin! Olimme menossa eilen illalla ravintolaan ja otin päiväksi mukaan olkalaukun repun sijaan, mutta tästähän selkä älähti kovaa ja korkealta. Herra X saikin lopulta viritellä herrasmiestaitojaan kantamalla koko illan laukkuani, koska itse yritin vain päästä eteenpäin kauhean selkäkrampin siivittämänä. 

Kävimme myös vuotuisilla silakkamarkkinoilla ihmettelemässä tarjontaa. Äitini suku on alunperin kalamiehiä, joten koen kalastajameiningit kovin kiehtovina ja muutenkaan en kalaa kokonaan voisi koskaan ruokavaliosta jättää. Mukaan lähti lopulta paketti suolasilakkaa perinteistä silakkalaatikkoa varten ja meritaimenta herkkuliemessä. Fiilistelysilakat sai jäädä, kun pelkään ajautuvani niiden myötä iltamässäilyn rotkoon, jälleen kerran. Tulee hyvä mieli, kun tietää tukevansa perinteistä käsityöläisammattia. Ostosten jälkeen siirryimme torin laidalle Salutorget nimiseen ravintolaan, jossa jatkoin teemaa Silakkamarkkina menulla. Ah, aivan ihana ravintola ja neljä pientä ja kaunista ruokalajia kiedottu syksyisen silakan ympärille. Mausta päätellen kevyt kermat oli kyllä jätetty kaappiin, mutta onneksi olin päivällä syönyt vain salaatin lounaalla ja iltapalat saattoi hyvin jättää pois. Askeliakin oli päivän mittaan kertynyt 14 000! 

Niin ja tuo askelien kertyminen. Aiemmin ostin jostain tarjouksesta aktiivirannekkeen ja hurahdin "askelten metsästykseen" täysin. Aktiivisuus lisääntyi salamana ja ranneke muuttui kuin peliksi, jossa joka päivä pitää korottaa eilisen tulos. Kuitenkin eräänä päivänä ranneke traagisesti oli tipahtanut kädestäni huomaamatta ja tämän jälkeen kävelykin lopahti kuin lehmän häntä. Onnekseni löysin puhelimesta palvelun, joka seuraa päivän askelia ja väitän, että kynnys jäädä yhtä pysäkkiä pois "jotta saan askelia" on suurempi ohjelman laskiessa joka rapsauksen. Kenenkään ei tulisi luottaa askelmittariin laihdutuksen ihmelaitteena, mutta kyllä se mielestäni selvästi ohjaa ajatuksia oikeaan suuntaan tuomalla arjen valinnat näkyviksi. Niinä päivinä, kun pienistä valinnoista kertyneenä mittari illalla näyttää reilusti yli 10000, sitä riemastuu kuin pikkutyttö vaikka kyseessä ei edes ole peli. B, vaikka tukihenkilönäni varmasti jo olet aktiivinen, suosittelen kokeilemaan tuota koukuttavaa tapaa! 

Nyt suihkuun ja päivän rientoihin (sen mitä tämä rikkinäinen selkä antaa myöden..)! 

Syysterkuin, 

SV