Hyvä tukihenkilöni!

Uusi päivä alkaa ja ajattelin kertoa edistymisestäni. Tai no, päivässä ei edistymisestä voida varmaan vielä puhua, mutta voin ilokseni kertoa, että päivä 1 oli menestys ja en onnistunut hajottamaan yhtäkään housuparia! 

Ruokailut menivät yli odotusten! Yliopistoruokailu auttaa hyvin tekemään oikean valinnan, koska täyttävä ja kattava salaattibuffet maksaa 2,6e ja sillä hinnalla tuskin saisi edes itse tehtyä. Intoa täynnä olin koko aamun, koulutehtävien kustannuksella tosin, selannut läpi läjäpäin elämänmuutosblogeja ja onnistujien nettivideoita ja mieleen jäi ajatus, ettei ruoan kanssa saisi tehdä mitään muuta. Joten täysin tavoistani poiketen istuinkin salaattini kanssa pöytään ilman puhelinta, ilman luureja. Tuskin olisin voinut aavistaa mikä orpouden tunne sieltä hiipiikään! Olin valinnut kyllä mahtavan ikkunapaikan, josta oli oivallista tarkastella kadun kohinaa, mutta ajatus harhaili koko ajan siihen mitä puhelimesta löytyisi. Hyh! Mutta kokeiluni puolustamiseksi pakko todeta nauttineeni salaatista huomattavasti enemmän, söin hitaammin ja tiedostin kylläisyyteni kun lautanen oli tyhjä. Uskoisin väittää, että tämä oli oikea tunne? 

Ilta kuluikin sitten työmaalla, joka yleensä on kuulunut suuriin kompastuskiveeni loputtoman herkkupöydän johdosta. Onnistuin kuin onnistuinkin kuitenkin pysymään parissa viinirypäleessä ja muutamassa Sisussa. Minä 1 - lihottamisjuonijat 0! Päivälliseksi löysin täydelliseksi paljastuvan, vielä vegaanisenkin, Meksikolaisen kvinoapannun reseptin. Tukihenkilöni, jos kokkailu kiinnostaa löydät tämän pirtsakan reseptin tästä. Illan Docventures-leffan istuin täysin kiltisti herkuitta ja iltapalaksi löysin hedelmäkorista makoisan verigreipin. 

Tänään ajattelin tehdä jotain, mitä ei ole ainakaan vuoteen päässyt tapahtumaan, ja käydä tutustumassa yliopiston uudistuneella salilla. Hävettää jo valmiiksi, koska viime aikojen tapahtumien ja jatkuvan lihomisen myötä todennäköisyys sille, että onnistun saamaan myös superelastiset liian pienet jumppahousunikin rikki, on todella suuri. Samaan hengenvetoon voimme varmasti tehdä muutaman nimitysuutisen: juoksumatto olkoon jatkossa kävelymatto, crosstainer sauvavatkain ja vapaapainot giljotiineja, joita ei pidä tällä kunnolla lähestyä. Hyväksythän, jos ensimmäisen vierailuni tavoitteeksi otan paikan päälle ilmaantumisen ja sen että teen edes jotain??! Niin se elämä heittelee..vuosia sitten vielä en olisi ilman kuntosalia suostunut edes elämään ja olin varsinainen salil-eka-salil-vika-tapaus. Nyt pelkkä ajatus ja jännitys pian edessä olevasta visiitistä saa pulssin nousemaan! Pitää päivittää CV:hen tästä hyvästä kyllä lisäpisteet muuntautumiskyvystä ja paineen (ja  ehkä joskus vielä painon) hallinnasta. 

Tärkeintä tässä vaiheessa varmasti, että intoa löytyy rikkoa viimein tämä loputon lihominen. Motivaatiota hakeakseni uskaltauduin myös vaa'alle äsken. Virallisesti olen lihonut sinkkuajoista 13kg. Aivan kamalaa. Tukihenkilöni, tuo voi kuulostaa sinusta pieneltä, mutta muistathan, että pieni olen minäkin ja tämän kokoisessa varressa noin monta voipakettia näkyy ja tuntuu jo paljon. 

Mutta ei auta, nyt repun pakkailuun ja kohti pelottavaa jumppasalia ja palaan asiaan heti huomenna, mikäli en kuukahtanut jonnekkin giljotiinin ja sauvavatkaimen välimaastoon!