Huomenta B,
aika avata tunnustusten arkku. Pariin päivään en ole saanut ajatusta kasaan raportointia varten, olo on ollut liian väsynyt ja ajatuksia ei tahdo saada kasaan.
Torstaina kiireinen päivä huipentui yhden yön visiittiin parin sadan kilometrin päähän. Olin jo päättänyt etten jaksa juuri miettiä syömisiä, mutta pakko myöntää ettei kaikkien luettujen blogienkaan esimerkit saaneet minua pysymään kaidalla polulla. Ensin torstaina ravintolaan syömään ja hotellilla annoin itseni langeta jäätelöön, tikkariin ja toffeepötköön. Ai ymmärsinkö jättää herkuttelun sitten vain siihen iltaan? Toki...en. Seuraavan aamun aamiainen meni aivan ylensyömiseksi, en vain osaa hillitä hotelliaamiaisella itseäni yhtään. Lounaaksi taas ravintolasapuskaa ja kotimatkalle oli pakko ostaa pieni karkkipussi. Kotona löysin itseni taas perinteisen "tämä päivä meni jo pilalle" -ajatuksen ääreltä ja kasviskeiton kanssa upposi 4viipaletta patonkia juustolla ja jälkiruoaksi jäätelöä.
"Tämä päivä meni jo pilalle", niin. Tajuan käyttäneeni nimenomaan tuota lausahdusta oikeutuksena erittäin monelle harha-askeleelle vuosien varrella. Tämä pätee niin ruokailuihin, alkoholeiluhin kuin savutteluihinkin. Päivässä ei tarvita kuin yksi lipsahdus, minimaalinenkin riittää, ja kaikki aiempi mielenvahvuus valuu näkymättömänä limana ulos aivoistani, koska "tämä päivä meni jo pilalle". Todellisuudessahan mikään ei mennyt pilalle ja kuten varmaan vahvistaisit, on pieni hetkellinen lipsahdus aina harmittomampi kuin koko päivän humputtelu tekosyyn nojalla. Jostain syystä ainoaksi uudelleen aloittamisen ajaksi on mielessäni hahmottunut aamu. Jos päivällä lipsuu niin vasta aamulla voi tsempata uudelleen ja ilta on jo menetetty. Kyllä, sehän kuulostaa ihan älyttömältä, mutta uskon että jokaisella samojen asioiden kanssa kamppailevalta löytyy omat "kootut selitykset" joita kuuntelee järjen sijaan kerrasta toiseen. Tässäkin tapauksessa mässyttely olisi jäänyt yhteen päivään, jossei "museon lipumyyjä olisi lähes pakottanut meitä ottamaan kulhosta karkkia" ja tadaa – päivähän menee tästä pilalle.
Näitä katastrofaalisen toimivia ajatusmalleja löytyy toki lisää. Jos päivästä voi tulla pitkä, on tottakai pakko syödä jättimäärä ennakkoon, koska se ehkäisee nälän ja "nälkä ei saa tulla". Miksei muka nälkä saisi tulla? Kyllähän se terve nälkä on ihan ok, kuhan ateriaväli ei kasva liian suureksi. Patukka taskuun voisi ensikerralla ehkä ratkaista tämänkin ongelman. Ja koska laihdutus nähdään jostain syystä meillä todella nolona, huomaan usein syöväni ystävien seurassa liikaa tai epäterveellisesti ihan vaan etteivät he alkaisi epäillä, että minulla on joku projekti käynnissä. Tästä pitää ehkä kirjoittaa oma tilityksensä, koska olen aika varma, että kyseessä on koko Suomea koskeva asennevamma.
"On hyvä pitää tankkauspäiviä, ettei aineenvaihdunta hidastu", kiitos Superdieetti tästä. Minulla kyseinen dieetti toimi hyvin ja sain pudotettua roimasti painoa, mutta jostain syystä tuo tankkauspäiväselitys on jäänyt päähän vähän liian tiukasti. Ymmärrän itsekin, että tarkalla ja todella niukalla ruokavaliolla terveellinen boostauspäivä on tarpeen, mutta nyt mennään ihan arkiruoalla ja liikuntakin on ihan eri tasolla.
Viimeisenä mieleen pompahti parisuhteen tuoma "tämä yhdistää meitä ja eihän se hänellekään ole ongelma". Herra X on siunattu taianomaisella ruoansulatuksella ja kaikki syöty moska häviää hänen elimistöstään kuin tähtipölynä kosmokseen. Lähes pari vuotta olen nyt uskotellut itselleni, että itse voin mässätä samalla tavalla kuin hän ilman seurauksia. Mutta ei, aineenvaihduntamme on täysin erilainen ja minulla vaaka värähtää joka kerta väärään suuntaan. Pienin askelin yritän opetella, että olemme ihan yhtä onnellisia vaikka syön pienemmän annoksen ja jätän jälkiruoat väliin.
Listaa voisin varmasti jatkaa loputtomiin, mutta ehkä pitää edetä pienin askelin ja näissäkin jo työstämistä ensi kerraksi.
Uuden päivän tsemppiterkuin,
SV
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Jaa se kanssani!