Viikonloppujen valtava huuma ja yksi pieni ja heikko mieli

Hyvä B, 

taas on edellisestä kirjeestä kaksi viikkoa ja pakko sanoa, että tämä syksy on kyllä kääntynyt melko vihuliaiseksi. Samat vaivat pyörii kehää ja toivon mukaan nyt menossa viimeiset lääkkeet, joilla olot saataisiin kohdilleen. Eipä olisi vielä syyskuussa uskonut, että tämä mahtava syksyinen yleisfiilis kääntyy tällaiseksi tappioputkeksi. Tämän viikon uutena tulokkaana olen saanut esitellä järkyttävää, keuhkoja riipivää yskää, joka toivon mukaan on vain pikaisella läpikulkumatkalla. 

Ruokien suhteen olen yrittänyt pysyä jotenkin päin ruodussa. Kasvikset löytävät onneksi tiensä lautaselle vaikkakin annoskoot ovat omaan makuun edelleen hieman liian isot. Eilen tein edellisistä thaikkuruoan riiseistä täytettyjä paprikoita. Turvotin pannulla soijarouhetta, hieman tuoretta chiliä, sipulia, herkkusieniä ja kevyttuorejuustoa. Kaveriksi vielä värikkäitä kasviksia. Kyllä tuli hyviä ja jäi vielä tälle päivälle herkuteltavaa, kun yhdessä paprikassa oli todellakin kylliksi. Muuten aamut olen käynnistellyt aika lailla puurolla ja lounaaksi valinnut salaatteja. Salilla on tullut käytyä viikon sisään pari kertaa, selkäkipuihin tuntuu keppijumppa ja jumppapallo tekevän ihmeitä. Yritän vahvistaa selkää pikku hiljaa ja toivottavasti saisin kahvakuulankin lopulta takaisin käteen...

Ai että oliko vielä tunnustuksiakin? No, myönnän, viime viikonloppu meni ihan penkin alle. Lauantaina onneksi alkoi salilla ja selkäjumpalla, mutta päivä päättyikin sitten ravintolaan ja kolmen ruokalajin herkkuillalliseen. Sunnuntaina vasta riemu repesikin, kun saimme kyläilijöitä ja jälkiruokaa oli peräti kolmea lajiketta. Tiedän, että olisi pitänyt pysyä vahvana, mutta toisaalta maanantain morkkiksissa sain mahtavan valaistumisen: keventämisen hidasteena taitaa olla viikonloput ja sosiaaliset tilanteet. 

Selalin syksyn mittaan laadittuja raportteja ja huomasin jotain karmeaa...toistuvana kaavana koko viikon tsemppailujen jälkeen viikonloput näyttäytyvät kompastuskivenä, jolloin  kaikki pienikin edistyminen taidetaan valitettavasti ottaa takaisin. Viikonloppu on toisella meistä vapaa ja helposti sitä tulee heitettyä hanskat itsekin narikkaan oman projektin kanssa.  Olen luullut olevani hyvinkin reilassa ja ihmetellyt miksei konkreettisia tuloksia näy, mutta kyllä se taitaa olla peiliin katsomisen paikka. Liian usein sitä löytää itsensä ulkoa syömästä tai sohvalta jätskikuppi ja karkkikippo  seurana. Uskon, että plussan puolella ollaan siinä, että paino tuskin on entisestään noussut mässäilyn rajoittuessa vain viikonloppuun, mutta ei tässä varmasti ole tulostakaan tehty.  Joka viikonloppu olen kyllä tiedostanut, että voisin hyvin ostaa itselle vaikka naposteluporkkanoita ja dippiä, mutta miksei sitä ole tehnyt vaikka tietää mihin haluaisi päästä? Toinen ongelmakohta on selvästi tapaamiset ystävien kanssa. Oikeutan itselleni minkä vaan syömisen liian usein sillä, että kaverikin syö noin eikä kaveri tarkkaile ruokavalintoja ja hän on  silti normaalipainoinen. Voisiko olla kuitenkin, että kaverilla ei ole minun äärihidasta aineenvaihduntaa, joka imee rasvan jo vitriinin takaakin vararavinnoksi, ja tämän takia pitäisi pitää oma linjani rohkeasti. En taida olla yksin tämän ongelman kanssa, mutta itseni kohdalla hieman hirvittää tajuta miten sokea sitä on ollut. Tuleva viikonloppu menee "onneksi" töiden parissa, joten kuivilla pysyminen helpottuu huomattavasti. Ehkä näistä tsemppiaforismeistä saisi virtaa lähteä käymään pienellä lenkillä ja jatkamaan pää pystyssä ja uskomaan, että kyllä tämäkin sohvavalas oppii lopulta vaikka sitten kantapään kautta! 

Truly yours, 

SV