keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ruotsin reissua ja repsahduksia...

Kuule B, 

en halua kyseenalaistaa metodejasi painonpudotustukena, mutta voin kertoa että tällä hetkellä ei toimi. Onko kuvitteelliselle kirjetukihenkilösopimukselle olemassa irtisanomisoikeutta? Nyt nimittäin kismittää! Eilen matkalla kotiin pudotin roskan kulkuneuvon lattialle ja kumarruin sitä poimimaan. Arvaatkos B millään mihin tämä johti? No voi kyllä, taas vieno tuulahdus jalkovälissä kertoi ilosanoman, että jälleen yksi pari housuja pamahti rikki. Eihän tämä voi enää olla edes totta! Varmaan Suomen ennätyksiä rikotaan tällä menolla, kun joka ikinen housupari pamahtaa rikki. Ja syy ei ainakaan ole minun.

Siis tietenkään toissaviikonlopun Tukholman risteilyllä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa ja tuskinpa sitäkään vähää sillä, että alkuviikko meni jäätävässä väsymyksessä sieppaillen suuhun kaiken mikä ei juokse liian kovaa karkuun. Asiaan ei muuten todellakaan myöskään vaikuttanut se, että K-kauppa myi Ben&Jerry's:iä kolme purnukkaa kympillä. Tai se, että en liikuttanut yhtääkään valasmaista evääni tästä sohvalta koko viikkoon ennen tätä maanantaita. 

Ohhoh. 

Näyttää paljon pahemmalta näin kun sen kirjoittaa tekstiksi. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin tuolla rivien välissä temmeltää vielä yksi sipsipussi, pari läjää karkkia ja jättimäisiä ruoka-annoksia. Ja sitten muistin vielä näyttää yllättyneeltä ja pettyneeltä, kun vaaka näyttikin tänä aamuna +1,3kg reilu viikon takaiseen. Onneksi sentään ei tuon pahampi, mutta kyllä tämä loputon repsahtamisen kierre kismittää vietävästi. Selkeästi huomaa myös kropan reaktion, kun ei lähdekään liikkumaan ja syö yhtäkkiä taas epäterveellisesti. Selkä alkoi heti älämölöimään ja nukkua olisin voinut vaikka kellon ympäri. Lisäksi taisin kiitoksena jostain vielä napata flunssan, kun kurkku kipeä jo kolmatta päivää, nenä vuotaa ja eilen oli lämmötkin vähän koholla.

Nyt ollaan kuitenkin maanantaista asti oltu taas reilassa ja näin jatketaan. Pakko uskoa siihen, että ei näitä juttuja opi muutakuin kantapään kautta (tai kun on varaa palkata ihan ihkaoikea pt!)

Tsemiä itse kullekin tasapuolisesti viikonlopusta läpi vahvana! 

Terkuin, 

Sohvis




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Jaa se kanssani!