keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Arjen pyöritys voi olla ihan kivaakin!

Meneekö yli jos toivotan mahtavaa keskiviikkoa? No siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu! Jostain syystä nyt ollaan takaisin siellä syksyn huippufiiliksissä ennen koko sairasteluputkea ja olo on vaan hyvä. Viimein toteutetulla ryhtiotteella ruokavalion ja liikunnan suhteen voi myös olla ehkä näppinsä pelissä...nyt ei pitäisi löytyä tekosyitä enää lääkkeistä tai sairastelusta sille miksi paino ei putoa, joten ei auta kuin katsoa mihin tämä tyttö pystyy. Tosin vaa'alle en ole vieläkään uskaltanut..Jos ei nyt ala viimeistään ruokavaliolla ja treenillä paino putoamaan niin jo on tupen rapinat! 

Viime viikonloppu vietettiin Tallinnassa ja meni toki hieman hemmottelun puolelle, mutta maanantaina löysin tieni onneksi jälleen lenkkipolulle. Ensi viikonloppu menee reissun päällä myös, mutta pyrin jättämään edes ne pahimmat ylilyönnit väliin. 

Aamuisin olen saanut itseni hyvin ylös ja hommiin. Olen ollut innoissani aloittamastani vegaanihaasteesta ja kokeillut rohkeasti reseptejä hieman eri lähtökohdista. Viimeisimpänä pyöräytin maailman nopeimman vegaanisen makaronilaatikon ja tuli aivan mielettömän hyvää. Herra X totesi pokkana laatikon olleen parempaa kuin perinteinen versio, se on jo aika kova! Tälle päivälle resepti ja ruokavalinta vähän vielä hakusessa. Jostain syystä tekisi hirveästi mieli pizzaa, itsetehtynä ja terveellisenä, mutta toisaalta tuntuu myös hirveältä hommalta. Onneksi netti on pullollaan resepti-ideoita! 

Liikunnan osilta on tullut käytyä lenkin lisäksi salilla ja vesijuoksemassa. Mietin juuri eilen, että keskiviikko kuulostaa hyvältä päivältä uimahallireissulle. Viime viikolla tosin noin puoli Suomea oli vissiin päättänyt lähteä sulattelemaan kinkkuja ja en ole varmaan koskaan nähnyt niin paljon porukkaa samaan aikaan uimassa ja juoksemassa..mutta hyvä toisaalta, että ihmiset päättävät lähteä liikkumaan! 

Hämmennän itseäni tällä ylitsepursuavalla motivaatiolla, mutta ehdottomasti parempi näin päin! Nyt ei muuta kuin reippaasti aamutoimet loppuun ja päivän rientoihin! Tsemppiä päivään tyypit! 

Truly yours,


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Jaa se kanssani!