Hyvää huomenta arvon tukihenkilö B!
Tänään on perjantai ja jo kolmas päiväni uudella tielläni. Ennen kuin löysin sinut, yritin etsiä netistä tukihenkilöitä elämänmuutokseen, joka kertoisi vinkkejä ja tsemppaisi huonolla hetkellä. Hämmentävästi tämä tuntui olevan todella vaikeaa. Lopulta keksin sinut, arvoisa Blogger, tukihenkilökseni, ja auttamaan peilailemaan ja ruotimaan ongelmia ja onnistumisia matkan varrella. Spontaanit vinkit ja vitsit ovat sinulla toki hieman vähissä, mutta onneksi olen aina itse tykännyt murjautella huonoja vitsejä olan takaa.
Eilinen oli hyvä päivä. Selvisin kunnialla salireissustani, vaikka yritinkin leikkiä huomaamatonta turistia, ettei kukaan vaan kiinnittäisi huomiota huonoon kuntooni tai tekniikan puuttumiseen. Aloitin 25minuutin sauvavatkainhöykytyksellä ja kyllä hiki lensi! Aivan kamalaa miten koville otti!
Tein vanhan saliohjelmani pohjalta kevyesti eri laitteita ja kiitokseksi sain kolme hartiakramppia ja lähes yhden reisikrampin. Taisi olla ehkä vielä suurempi shokki lihaksille kuin minulle. Into oli kuitenkin kova ja mikä tärkeintä, kävin salilla!
Päivän ruokailut meni ihan hyvin. Koulupäivän jälkeen (jonka pysyin superhereillä salin jäljiltä!) sain innokkeen tehdä itse terveysleipää siemenistä ja täysjyväjauhoista, ai että tuli hyvää! Ilta meni kyllä sitten taas sohvavalaana löllytellessä, mutta ainakaan en mussuttanut mitään.
Jostain luin, että uuden elämänhallintaprojektin aluksi tulisi asettaa konkreettisia tavoitteita, joita kohden pyrkiä. Mietin tätä eilen matkalla salille ja löysin kyllä jotain todella konkreettista itselleni. Toivoisin, että keventämällä mahtuisi takkini oikeasti jälleen kiinni, koska viime syksynä ostamani syystakki (tai itseasiassa kaikki kolme) ei ole mahtunut enää aikoihin kiinni ja se ei vain hävetä, mutta saa minut myös palelemaan. Uusien vaatteiden ostaminen, koska vanhat eivät enää mahdu päälle, on todella noloa ja en sitä enää halua kertaakaan tehdä.
Toisena tavoitteena mieleen tulee väsymys. Tiedän faktana, että 13kg sitten päiväni olivat paljon pirteämpiä eikä tätä loputonta sumua ja väsymystä. Väsyneenä ja turvonneena mielikin on usein apeampi ja pinna paljon lyhyempi, puhumattakaan siitä loputtomasta ruokahalusta. Haluan sata kertaa mieluummin olla energinen ja hyväntuulinen kuin nalkuttava sohvavalas.
Pohdiskelin eilen myös oman syömiseni syitä ja niitä tilanteita, kun annan itseni syödä "vielä vähän ,koska.." ja "tämän kerran, koska..". Mietin ensin olenko tunnesyöjä ja vastasin itselleni, että en tietenkään! Tunnesyöjäthän ovat stereotyyppisesti kaikki 200kg ja sairaalloisen ylipainoisia henkilöitä, jotka ahmivat suruun nyyhkyttäen kolme kerrosateriaa ja pari pussia sipsiä. Väärin! Itseasiassa, jos tarkastelisin omaa painoindeksiniäni (jota en halua oikeasti tehdä) näyttäisi se minun kohdallani reilusti punaista. Tajusin myös, että oma syömiseni ei ehkä tapahdu aina surun hetkellä, mutta usein myös ilon hetkellä, stressaantuneena, väsyneenä jne. Itse en kuulu niihin ihmisiin, jotka varaavat erilliset lohturuoat kotiin vaan itse hoidan liikasyömisen useimmiten ihan vaan kokooni nähden valtavilla satseilla kotiruokaa ja LEIPÄÄ. Tähän päälle puolen litran kermajäätelöt niin tadaa. Auta armias, jos joskus aniharvoin sattuu krapulapäivä, niin annan itseni ostaa joka sorttia ja kaiken kyllä syön. Muistan jo pienenä ihmetelleeni kavereita, jotka osasivat jättää karkkipussista osan syömättä, kun minä tunsin suoranaista pakkoa syödä kaikki loppuun. Ehkä äidin opetukset ovat menneet hieman liiankin hyvin perille, koska en ikinä jätä mitään ja lautanen/kippo/pussi/levy tyhjäksi vaikka väkisin. Ylös kirjoitettuna kuulostaa sairaalta, eikö? Ja kaikki tämä tapahtuu riitin tavoin sohvavalaillessa TV:n ääressä. Osaisitpa B kertoa minulle ulkopuolisena vaihtoehtoisen toimintamallin, ettei aina tie veisi sohvalle.
Tajusin eilen myös usein puolustavani 3h teeveemaratonia sillä, että ihmisen pitää saada rentoutua ja että mikäli en nyt "rentoudu varastoon" tulee seuraavista päivistä liian rankkoja. Kuitenkin tässäkin tajuan, että kolme tuntia telkkaria joka ilta kuulostaa aivan kamalalta määrältä. Valitan herra X:lle aina, että luen liian vähän kirjoja ja tunnen, että olen liian väsynyt siihen iltaisin..nyt näyttää niin selvältä, että tässähän piilee ihan selkeä ketju.
Hämmentävää. Tekee kyllä aika hyvää pohdiskella asioita ja kirjoittamalla niitä joutuu näköjään myös konkreettisesti tuijottamaan silmästä silmään.
Mutta kirjasto ei odota, pitää jatkaa terapiontia jälleen huomenna!
Toiveikkain ja valaistunein terveisin,
Sohvavalas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Jaa se kanssani!