Ruotsin reissua ja repsahduksia...

Kuule B, 

en halua kyseenalaistaa metodejasi painonpudotustukena, mutta voin kertoa että tällä hetkellä ei toimi. Onko kuvitteelliselle kirjetukihenkilösopimukselle olemassa irtisanomisoikeutta? Nyt nimittäin kismittää! Eilen matkalla kotiin pudotin roskan kulkuneuvon lattialle ja kumarruin sitä poimimaan. Arvaatkos B millään mihin tämä johti? No voi kyllä, taas vieno tuulahdus jalkovälissä kertoi ilosanoman, että jälleen yksi pari housuja pamahti rikki. Eihän tämä voi enää olla edes totta! Varmaan Suomen ennätyksiä rikotaan tällä menolla, kun joka ikinen housupari pamahtaa rikki. Ja syy ei ainakaan ole minun.

Siis tietenkään toissaviikonlopun Tukholman risteilyllä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa ja tuskinpa sitäkään vähää sillä, että alkuviikko meni jäätävässä väsymyksessä sieppaillen suuhun kaiken mikä ei juokse liian kovaa karkuun. Asiaan ei muuten todellakaan myöskään vaikuttanut se, että K-kauppa myi Ben&Jerry's:iä kolme purnukkaa kympillä. Tai se, että en liikuttanut yhtääkään valasmaista evääni tästä sohvalta koko viikkoon ennen tätä maanantaita. 

Ohhoh. 

Näyttää paljon pahemmalta näin kun sen kirjoittaa tekstiksi. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin tuolla rivien välissä temmeltää vielä yksi sipsipussi, pari läjää karkkia ja jättimäisiä ruoka-annoksia. Ja sitten muistin vielä näyttää yllättyneeltä ja pettyneeltä, kun vaaka näyttikin tänä aamuna +1,3kg reilu viikon takaiseen. Onneksi sentään ei tuon pahampi, mutta kyllä tämä loputon repsahtamisen kierre kismittää vietävästi. Selkeästi huomaa myös kropan reaktion, kun ei lähdekään liikkumaan ja syö yhtäkkiä taas epäterveellisesti. Selkä alkoi heti älämölöimään ja nukkua olisin voinut vaikka kellon ympäri. Lisäksi taisin kiitoksena jostain vielä napata flunssan, kun kurkku kipeä jo kolmatta päivää, nenä vuotaa ja eilen oli lämmötkin vähän koholla.

Nyt ollaan kuitenkin maanantaista asti oltu taas reilassa ja näin jatketaan. Pakko uskoa siihen, että ei näitä juttuja opi muutakuin kantapään kautta (tai kun on varaa palkata ihan ihkaoikea pt!)

Tsemiä itse kullekin tasapuolisesti viikonlopusta läpi vahvana! 

Terkuin, 

Sohvis

Liikunnalla positiivisuutta, ja pah!

Huomenta B, 

olen taas alkanut hypätä vaa'alla vaan todetakseni asian, jonka jo tiesin..ettei päivässä tapahdu ikinä ihmeitä. Ja on sekin jännä, että jos tulee takapakkia, niin vaakaa ei ole näkevinäänkään moneen monituiseen viikkoon ja pienikin valon pilkahdus painonpudotuksessa niin johan kelpaisi hyppiä sen päällä harvase tunti. Ehkä kerran viikossa olisi ihan riittämiin kuitenkin.

Mutta haluaisin kertoa siitä mitä kävi toissapäivänä. Olin pitkän päivän kirjastossa ja lopulta, monen asian summana ja varmaan hormoneistakin johtuen, seisoin aivan itkun partaalla kirjaston pihalla maani myyneenä. Salikamat oli aamulla tullut otettua mukaan, mutta mietin etten sinne voi millään mennä, kun olisi kuitenkin äärimmäisen noloa pärähtää crosstrainerissa itkemään. Päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden ja ns. raivolämmittelyiden jälkeen (vahingossa valitsin aivan liian rankan ohjelman masiinasta..) siirryin tekemään vuosia sitten opittua kahvakuulatreeniä. Laitoin kunnon treenimusat soimaan ja heiluttelin, viskoin ja nostelin kuulaa kirjaimellisesti oikein olan takaa. Ja kas kummaa, kun palasin pukuhuoneeseen ja kipusin saunan lauteille, oli olo kuin uudesti syntynyt. Lähdin vielä kaupan kautta kotiin ja siellä vasta tajusin miten järkyttävä itkupotkuraivariolo oli kadonnut täysin liikunnan myötä ja pystyin taas näkemään asiat ihan järkevästi. 

Samaan aikaan tässä varmasti hyvää mieltä toi myös se, että jaksoin painaa vanhan kahvakuulatreenini alusta loppuun, kaikki kolme kierrosta! Vielä tosin teen pienemmillä kuulilla kuin ennen, mutta pikkuhiljaa..ja yleisesti ottaen tuntuu niin mahtavalta, että selkä on liikunnan ja aktiivisen reagoinnin ansiosta niin hyvänä, että uskallan tehdä taas kahvakuulatreeniä. Vaatii joka päiväistä huomiota, mutta sitä selkäkipua en halua enää koskaan. 

Tiedän B, ettet niin ruokajutuista piittaa, mutta kuuluu jo melkein kaavaan..

Eilen tehtiin yhdessä meidän experimentaalikeittiössä Herra X:n kanssa vegaanista linssilassea. Ainesosat tuntui aluksi niin erilaisilta normilasseen verrattuna, että kyseenalaistin jo koko homman, mutta kuten joka ainoa muukin ruoka haasteen aikana, tuli tästäkin erinomaista. Ei ehkä sitä optimaalisinta terveysruokaa, mutta oikein oivallista dieettimättöä. Ensikerralla ehkä vaihdetaan linssit soijarouheeseen ihan kokeilumielessä. Suosittelen!

Mutta mutta, jälleen on laulut laulettu ja kahvikupin pohja paistaa tänne asti. Se olisi uimapäivä tänään, joten päivän askareet ensin pulkkaan ja sitten hallille mars! 

Ihanaa päivää! 

Truly yours, 

Sohvis 

Tänään maistuu puulle muukin kuin aamupuuro

Huomenta tukeni, 

tässä aamupuuron lomassa ajattelin kirjoitella edistymiseni, jota vieläki tapahtuu! Kyllä, eilen vaaka armollisesti näytti jo 800g lisäpudotusta, eli kokonaisuudessaan 1,6kg. Mutta tällä hetkellä, siis juuri tässä puurokippoa tuijotellessani, tuo puolitoistakiloa kuulostaa naurettavan pieneltä ja 10kg kuulostaa valtavan kaukaiselta ja työläältä. Siis kyllähän minä tiedän, että liikunta on kivaa jne, mutta juuri nyt ja tässä ajatus päivästä ensin kirjastossa ja tämän jälkeen kurvaus salille tai uimaan ja lopulta kotiin kun on jo melkein yö (liiottelu on toinen nimeni), tuntuu hieman haastavalta. 

Mitä tällaisina hetkinä kuuluu tehdä? Kun etenemistä on tullut ja jonkin sortin turnausväsymys nostaa päätään. Onko kyse siitä, että keskittyy liikaa hermoilemaan, että tekee kaiken oikein vai joku muu asennevamma? Kroppa nyt ei suoranaisesti ainakaan ole valittajana, kun selkäkin on parempana kun aikoihin. 

Palataan taas kuitenkin tähän olennaisimpaan eli aamupuuroon (siis ruokaan). Itselle aamiainen on ehdottomasti päivän tärkein ateria, ilman sitä ei lähde homma käyntiin. Yleensä vetelen ihan vaan mikropuuroa (en todellakaan jaksaisi alkaa keittelemään mitään arkena) ja päälle lisäilen marjoja pakkasesta tai vaikka jotain marjaisaa Bonaa. Komeuden kruunaa muutama lusikallinen (näin tammikuussa) soijajugurttia ja makoisa ja täyttävä sotku on valmis. 

Sotku mikä sotku.

Arkena pyrin pitämään ruokailurytmit suhteellisen säännöllisinä. En vahtaa kelloa hullun lailla, mutta kantapään kautta olen oppinut, että jossen syö säännöllisesti, heilahtelee verensokerit helposti ja kellään ei enää ole kivaa. Joten aamiaisen ja lounaan välillä tulee useimmiten otettua joku pieni välipala (esim. banaani tai pähkinöitä) ja lounas siinä puolen päivän jälkeen. Pahin ongelmakohta usein tulee lounaan ja päivällisen välissä, jos poikkean vielä hommien jälkeen salilla ja suuntaan vasta sitten kotiin. Lisäksi, jos ruoka ei vielä ole edes löytänyt olomuotoaan ja sen nauttiminen vaatii kokonaisen kokkausoperaation, on pommi viritetty hyvinkin herkäksi. Olen yrittänyt myös tuohon väliin tuikata jotain välipalaa, etten olisi ihan kuin Snickers-mainoksesta repäisty sekopää. Kuten taisin jo aiemmin mainita on tässä hassuinta kuitenkin se, että nyt vegaanihaasteen aikana on nälkä pysynyt poissa jopa pelottavan hyvin. Aamiaisella tunnun jaksavan helposti lounaaseen ja vaikka iltäpäivällä olen nälkäinen, ei päästä kuitenkaan sinne murhanhimoiselle tasolle. Se jos mikä on huikeaa tällaiselle nälkäkiukkumestarille. 

Nyt viimeiset kaffet ykkösellä alas ja aamun hommiin. Tsemppiä päivään, eiköhän tästäkin pienestä motivaationotkahduksesta päästä pienen tsemppimantran voimin eteenpäin! 

Pusuja ja haleja,